Pornaisten Kuvataiteilijat Part ry. on kuvataiteen harrastajien ja ammattikuvataiteilijoiden yhdistys. Tehtävänä on työskennellä kuvataiteen edistämiseksi ja sen tunnetuksi tekemiseksi sekä valvoa jäsentensä ammatillisia sekä sosiaalisia etuja. Yhdistys pyrkii myös vaikuttamaan kuvataiteen toiminta- ja opetusedellytysten kehittämiseen kotikunnassaan sekä tekemään yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa mm. kuvataidekurssien, tiedotuksen ja neuvonnan avulla.
Yhdistys pitää vuosittain vuosikokouksen keväällä sekä syyskokouksen. Kokouksissa ja muissa tapaamisissa voi olla esityksiä taiteesta ja taiteilijoista sekä muista kulttuurin liittyvistä aiheista. Toimitilana on Galleria Riitinki, jossa taidenäyttelyjen lisäksi pidetään yhdistyksen taidekursseja ja joka toimii myös jäsenten työskentelytilana.
Jäsentoiminta
Varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä Pornaisten kunnan tai lähikuntien ammattikuvataiteilija tai kuvataiteen harrastaja. Kannatusjäseneksi voi liittyä henkilö tai yhteisö maksamalla jäsenmaksun yhdistyksen tilille. Jäsen- ja kannatusjäsenmaksu vuonna 2010 on 20 €. Yhdistyksen hallitus voi myös kutsua kunniajäseniä. Toiminta koostuu tiedotus- ja neuvontapalveluista, kuvataiteisiin liittyvistä luennoista, taidenäyttelykäynneistä ja retkistä.
Jäsenhakemuslomake (PDF)
Jäsenhakuohje (PDF)
Näyttelytoiminta
Galleria Riitinkissa ja Aktia-pankin tiloissa pidetään jäsenten yksityis- ja yhteisnäyttelyitä. Riitinkiä vuorataan myös yhdistyksen ulkopuolisten kuvataiteilijoiden ryhmä- tai yksityisnäyttelyihin.
Näyttelymaksut (PDF)
Gallerian pohjapiirros (PDF)
Kurssitoiminta
Yhdistys tarjoaa kuvataidekursseja, joissa myös aloittelijat voivat tutustua kuvataiteen eri tekniikoihin. Lisäksi järjestetään erityisesti lapsille suunnattuja lyhyitä taiteeseen tutustumiskursseja sekä suunnitellaan ja toteutetaan sopimuksen mukaan eri kohderyhmille (esim. palvelutalot, toipilaskodit) kuvataidekursseja Pornaisissa ja lähikunnissa.
Muu toiminta
Toiminnan tukemiseksi järjestetään myyjäisiä, kirpputoreja ja arpajaisia.
Stipendirahastosta jaetaan kannustusstipendi yhdelle tai useammalle kuvataiteellisesti lahjakkaalle lapselle ja nuorelle Pornaisten peruskoulujen ala- ja yläasteelta.
Hallinto ja talous
Yhdistyksen toimintaa johtaa syyskokouksen valitsema hallitus, jonka jäsenet toimivat korvauksetta. Toiminnan rahoitus perustuu pääosin jäsenmaksuihin ja kurssituottoihin. Pornaisten kunta on myöntänyt vuonna 2009 Part ry:n toimintaan yhteisöavustusta.
Hallitus
Susanna Määttä, puheenjohtaja, sihteeri
Marja-Leena Helminen, varapuheenjohtaja
Riitta Villanen, rahastonhoitaja
Outi Turtiainen
Pirjo Rissanwn
Tuula Forsskåhl
Asta Tervo
Hannu Tervo